Koroton ja kuluton laina, onko tämä yhdistelmä tänä päivänä täysin mahdoton? Ei laisinkaan, sillä kiristyneen kilpailun myötä myös lainojen ehdot ovat kallistuneet yhä enemmän kuluttajan edun puoleen. Onko korottoman ja kuluttoman lainan löytäminen siis mahdollista? Kyllä on, ja tästä kerromme alla lisää.
Koroton ja kuluton laina: mahdoton yhtälö?
Monet varmasti ymmärtävät jo valmiiksi, että lainaan liittyy yleensä korkoja ja kuluja. Jos lainat olisivat aina täysin korottomia ja kuluttomia, lainaaminen todennäköisesti räjähtäisi käsiin, jonka myötä myös turhat lainat ja velkaantuminen kasvaisivat hallitsemattomalla tavalla.
Koroton ja kulutun laina ei ole täysin mahdoton yhtälö, mutta se on markkinoilla vielä sen verran harvinaista herkkua, että niihin ei aivan joka päivä törmääkään. Tänä päivänä markkinoilla toimii kuitenkin muutamia luotonmyöntäjiä, joiden kautta uusi asiakas voi hakea pienlainaa pyöreällä nollan prosentin korolla. Näiden lainojen summat ovat kuitenkin hyvin pieniä, muutamasta kymmenestä eurosta muutamaan sataan euroon.
Aivan ensimmäiseksi on kuitenkin huomioitava, että korottoman lainan takaisinmaksuaika on korollisiin lainoihin verrattuna hyvin lyhyt, yleensä kuukaudesta noin kolmeen kuukauteen. Jos lainan maksaa tässä ajassa kokonaisuudessaan takaisin, ei lainaan ehdi kertyä ollenkaan korkoa tai lisäkuluja. Jos lainan takaisinmaksu viivästyy syystä tai toisesta, tällöin lainaan tietysti lisätään viivästyskorko ja mahdollinen muistutusmaksu.
Kertaluonteisen luoton lisäksi toinen koroton vaihtoehto on joustoluotto. Joustoluotosta riippuen hakija voi saada luotolleen koronta maksuaikaa parhaimmillaan jopa 45 vuorokautta. Nämä joustoluotot eivät yleensä ole täysin kuluttomia, sillä luottotilin avaamiseen liittyy yleensä avausmaksu. Jos luoton muistaa kuitenkin maksaa aina takaisin ajallaan, ei siihen kerry ollenkaan korkoa.
Toinen koroton lainamuoto on perinteinen luottokortti, joka toimii joustoluoton tapaan. Lainatun luoton määrälle voidaan antaa luottokortista riippuen 10–45 päivää korotonta ja kulutonta maksuaikaa, jonka puitteissa maksettuun laskuun ei lisätä ollenkaan lisäkuluja. Parhaimmillaan joihinkin luottokortteihin ei sisälly ollenkaan avaus- taikka vuosimaksua, joten käytännössä tällainen luottokortti on täysin koroton ja kuluton laina, kunhan luottokorttilaskun maksaa ajoissa alta pois.
Sekä joustoluoton että luottokortin tapauksessa lainansaajalla on kuitenkin mahdollisuus maksaa luottoa takaisin osamaksuna. Tässä tapauksessa luotonmyöntäjä on asettanut lainansaajalle kuukausittaisen minimisumman, jonka puitteissa lainansaajan tulee vähintään lyhentää luottoa. Esimerkiksi: Olet hakenut luottoa 1000 euroa ja käytit siitä kuukauden aikana 500 euroa. Sinulle saapuu 500 euron lasku ja jos maksat sen eräpäivään mennessä pois, summasta ei ehdi kertyä ollenkaan lisäkuluja tai korkoa. Jos päätät kuitenkin lyhentää summaa vain minimimäärään, sanotaan esimerkiksi 50 euroa, alkaa sinulle kertyä loppusummasta (450 euroa) korkoa ja kuluja niin pitkään, kunnes päätät maksaa sen pois.
Koroton ja kuluton laina: lainanhakijan huijausta vai ei?
Kuten yllä jo mainitsimme, pienlaina tulee maksaa aina kokonaisuudessaan takaisiin viimeiseen eräpäivään mennessä, jotta korko pysyy pyöreässä nollassa. Lainan takaisinmaksuaika on hyvin lyhyt, joten hakijan on arvioitava oma maksykykynsä huolellisesti ennen lainan hakemista; tästä lainasta ei nimittäin ole yhtään sen enempää hyötyä kuin korollisista lainoista, jos lainan takaisinmaksu myöhästyy.
Lainan lyhyen takaisinmaksuajan lisäksi mielessä kannattaa pitää, että luotonmyöntäjät eivät yleensä myönnä korottomia lainojaan kuin uusille asiakkailleen. Kyseessä on markkinointikikka, joka johtuu alan kiristyneestä kilpailusta; tätä kautta luotonmyöntäjät pyrkivät houkuttelemaan riveihinsä uusia asiakkaita. Koroton ja kuluton laina onkin toisin sanoen keino, jonka avulla luotonmyöntäjät tarjoavat potentiaalisille asiakkailleen mahdollisuuden tututustua heidän palvelunsa laatuun riskittömästi.
Toisin sanoen, jos olet jo aikaisemmin hakenut samalta luotonmyöntäjältä lainaa, et voi enää hakea uutta koronta lainaa. Tässä mielessä myös vilppi kannattaa tyystin unohtaa, sillä luotonmyöntäjillä on omat keinonsa tarkastaa, että kyseinen hakija on varmasti uusi asiakas.
Huomioitavaa ennen korottoman lainan hakemista
Koroton laina on ehdottomasti varteenotettava valinta, mutta tätä lainaa ei kannata hakea vain sen takia, että se on koroton. Tärkeintä olisi, että ennen lainan hakemista mietit tarkkaan, mihin käyttötarkoitukseen lainaa haetaan ja kuinka suurta lainasummaa tarvitaan.
Jos siis tarvitset esimerkiksi 5 000 euron suuruista lainaa, 200 euron suuruinen koroton laina ei todennäköisesti vastaa sitä, mitä tarvitset. Jos haussa on puolestaan pieni muutaman sadan euron suuruinen laina, on koroton ja kuluton laina vaihtoehto, joka kannattaa ehdottomasti ottaa huomioon.